Riihi-iltamat 2010

Kesän 2010 teema on yhteislaulu. Kaikki yhtyeet ovat valinneet ohjelmistoonsa jonkun sellaisen kappaleen, jossa myös yleisö voi laulaa mukana! Tule Taavettilan riiheen nauttimaan kansanmusiikista, riihen autenttisesta tunnelmasta ja paksujen hirsiseinien tuoksusta!

4.8/ Kansanmusiikkiyhtye Raili

”Illat istuin ikkunassa, aamut aitan portahilla…” Raili ammentaa vaikutteita niin kotimaakunnasta kuin kauempaakin. Luvassa sekä herkkiä, että energisiä tulkintoja kansanmusiikin klassikoista ja uudemmista sävellyksistä.  Railin juuret ovat keskisuomalaisessa pikkupelimannitoiminnassa: nuoresta iästään huolimatta  soittajilla on esiintymiskokemusta lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta!

Tiia Pennanen (viulu), Hanna Hyttinen (viulu), Maiju Hyttinen (kitara, laulu), Kirsi Äikäs (harmonikka) ja Marja Honkonen (harmooni).

11.8/ Lauluyhtye Hirvi

Lauluyhtye Hirvi kutsuu yleisön matkalle läpi suomalais-ugrilaisen kansanmusiikkiperinteen. Ohjelmistossa on lauluja pohjanmaalta, karjalasta, setumaalta, jonka lisäksi kurkistetaan myös mordvalaisiin ja marilaisiin maisemiin. Laulut kuvaavat naisen elämää monelta kantilta, tunnelmat vaihtelevat kurjan kohtalon kiroamisesta iloiseen itsekehuun!

Kaisa Ahvenjärvi, Teija Kaarakainen, Heini Kivivuori, Salla Kujala, Liisa Petäjistö, Eeva Vehviläinen.

18.8/ Kirvoitus

Keväällä laulaja-viulisti Johanna Tuomisto kokosi kansanmuusikkoystävänsä yhteen, mielessään pitkä ja ihana jamittelukesä! Elokuussa riihessä kuullaan kesän aikana syntyneitä sovituksia: raikasta pohjoismaalaista nykykansanmusiikkia. Laulujen tarinat vievät kuuntelijan tämän päivän ihmissuhdeongelmista aina Kalevalan maailman syntysijoille saakka. Siltaa näiden välille luo Kirvoituksen rempseä ja taitava musisointi. Tule ottamaan osasi iloisesta pelimannihengestä ja koe kesäinen Kirvoitus!

Johanna Tuomisto (laulu, viulu), Martin Gripentrog (kitara), Eemeli Männistö (kontrabasso).

25.8/ Lauluyhtye Fiori

Lauluyhtye Fiori esittää uutta kansanmusiikkia, jossa hienovaraiset sointuharmoniat ja upeat melodiat yhdistyvät kalevalaiseen runolauluun. Tellu Turkan ja Liisa Matveisen sävellykset osoittavat, kuinka paljon annettavaa Kantelettarella on myös nykysäveltäjille. Fiori on perustettu Jyväskylässä 1993 ja yhtyeeltä on ilmestynyt kaksi levyä.

Johanna Miettunen, Iina Reinikainen, Liisa Suokivi, Laura Kangastalo, Sini Salonen, Marjukka Manner, Suvi Vikman, Julia Autio.

1.9/ Ruamjai-kuoro

Ruamjai-kuoron taidokkuus, iloisuus ja energia ovat vertaansa vailla, kaksikymmentä nuorta laulajaa antavat musiikin liikuttaa! ”Onni on syvä ojanpohja, josta itsein ylös kiskon!” Esityksessä kuullaan sekä afrikkalaista, että suomalaista kansanmusiikkia. Tule kuulemaan kuinka rumpu soi ja laulu raikaa!

Mainokset

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: